2007

Kesäkuun reissu Saksaan
2007 >>

Kesäkuun 19. päivä oli kotimaassa tullut lojuttua jo melkein pari viikkoa ja oli aika tehdä pieni retki Keski-Eurooppaan. Kävin tapaamassa hyvää ystävääni Karima Houssaa Saksan Bochumissa. Ensimmäisen viikon lopulle osui sopivasti myös nelipäiväinen kaupunkifestari Bochum Total ja vähän muuallakin tuli käytyä. Jokaista päivää on tietysti turha käydä läpi ja selitellä, mutta tässä tärkeimmät lyhyesti.

 Düsseldorf ja porukat

Torstaina tehtiin pikku retki Düsseldorfiin. Hypättiin junaan Bochumissa ja päästeltiin tunnin verran sikäläiselle päärautatieasemalle (hassu sana). Joukkoon liittyivät ajallaan Christian Weiler (toinen Paul Weilerin kaksospojista), vanha velmu Eike Pütz sekä tämän tyttöystävä Yvonne. Tuollaisena sateisena päivänä ei oikeastaan edes kuulu tehdä mitään erikoista, kunhan hiippailtiin ympäriinsä, katseltiin asioita ja käytiin kahvilla, eli sumpilla. Kerrassaan erinomainen tapa viettää joutilas lomapäivä. Mainittakoon, että edellisen kerran kävin Düsseldorfissa vuosi sitten futiksen MM-kisojen aikaan. Silloin porukkaa oli vähän enemmän liikkeellä ja meininki pykälän verran riehakkaampaa. Mm. Trinidad ja Tobagon kannattajat pistivät ranttaliksi sikäläisen laulun ja tanssin merkeissä jo heti rautatieasemalla.

Budokan, Dortmund

Perjantaina kävimme Dortmundissa treenaamassa vähän hojohojoa. Karima harjoittelee arvostetun 8.danin mestarin Lan Ung Kimin ohjauksessa, joka on myös maajoukkuevalmentaja. Hänen seurastaan tulee Kariman lisäksi myös useita muita maailman kärkeen kuuluvia tai kuuluneita kilpailijoita kuten Anna Anastasiadou, Grycia Lopez, Hosnya Karim sekä Dimitri ja Taki Vlachonis. Juniorityö on myös vahvaa ja Saksan juniorimaajoukkueessa edustivat tällä kaudella mm. Anton Gritsen, Dennis Sander, Zarina ja Jasmin Karim sekä Angelina Pier. Tämä taisi olla neljäs kerta, kun minulla oli ilo (palindromi) vierailla Budokanissa. Yhteishenki porukassa vaikuttaa erinomaiselta, ensimmäisellä kerralla jäyhää suomalaista jopa kummastutti kun porukat tulivat paiskomaan tassua harjoitusten alussa ja lopussa ventovieraankin kanssa. Itse harjoitukset ovat usein perinteisellä tavalla vedettyjä ja yhden session aikana treenataan tavallisesti useampia eri osa-alueita: perustekniikkaa, liikesarjaa ja matsijuttuja. Tällä kertaa tehtiin kuitenkin vain liikesarjaa melko hyvällä temmolla, mikä sopikin meikäläisen off-season tilanteeseen vallan hyvin. Mestari Lan on sympaattinen persoona, joka puhuu vierailijalle myös englantia. Välttävällä saksan tuntemuksellani pysyn kuitenkin yleensä mukana saksankielisissäkin komennoissa; rechts und links, Beine, Hände... näillähän pärjää jo pitkälle. Lanin sympaattisuus on taannut hänelle vankan aseman naismaajoukkueen luotsina ja hänen asiantuntemuksensa on tunnustettu myös maailmanlaajuisesti. MM-kisojen alla järjestetyssä seminaarissa Lan jakoi tietämystään Taekwon-Don kilpaharjoittelusta.

Bochum Total

Lauantaina ja sunnuntaina pörräsimme sitten Bochumissa, jossa sekä saksalaiset että ulkomaiset bändit latoivat menemään neljällä lavalla kaupungin keskustassa Bochum Total-festivaalin merkeissä. Suurimpana mielenkiinnon kohteena omalla kohdallani oli tiukempaa suomalaista otetta esittävä Disco Ensemble, mutta toki muutakin tuli nähtyä.
Lauantaina ensimmäiseksi spottaamani bändi oli Münchenistä ponnistava Fertig, Los!. Jollain tapaa porukan tyyli sopi meikäläisen makuun, vaikka sanoituksista en toki ymmärtänyt juuri enempää kuin yhdessä rallissa laulettu links, rechts, links, ja että tässä kyseisessä kappaleessa poika näki tytön seisovan keskellä katua mielenosoituksen aikana. No joo, kokonaisuudessaan ihan hyvä kasi plus, niin kuin sanonta kuuluu.
Kuuden kummallisen kaveruksen muodostama Monsters of Liedermaching esitti ilmeisen hupaisia laulelmia, sillä yleisö hörötteli tämän tästä lyriikoiden hauskuuksille ja olipa mukana todellisia fanejakin, jotka lauloivat äänekkäästi mukana. Valitettavasti oma kielitaitoni rajoitti tätä elämystä huomattavasti, vaikka Karima tulkkasikin mistä milloinkin oli kyse. No, hommahan ei voi olla toimimatta jos otetaan kourallinen hassuja kaveruksia, jotka soittavat vuorotellen yhtä kitaraa ja laulavat sekä yksin että äänissä. Vieläpä varsin taitavasti.
Sugarplum Fairy, on kokoonpano, josta merkittävän tekee ilmeisesti se, että laulaja-kitaristi on Mando Diao-nimisen orkesterin laulajan veli. Tämä hienous ei kuitenkaan ihan riittänyt minua vakuuttamaan, vaikka meininki olikin suuren maailman luokkaa ja musiikilla kumarrettiin johonkin The Strokesin ja ehkä jopa Arctic Monkeysin suuntaan. Jokin tuossa hommassa vaan mätti energisestä riekkumisesta huolimatta. Karima tykkäsi tästä enemmänkin.
Lauantaina tuli vielä vahingossa nähtyä pätkä kummallista aktia nimeltä Das Ich. Mitään meitä houkuttelevia elementtejä ei kaverusten tenhossa kuitenkaan ollut ja poistuimme tämän lavan luota mahdollisimman pian. Kyseinen duo on kuitenkin nähtävissä myös Tampereella goottifestarilla, jopa pääesiintyjänä, joten halukkaat vaan paikalle fanittamaan.

Sunnuntaina esiintyi sitten odottamani suomalainen Disco Ensemble, jonka materiaali on jossain määrin tuttua jo täkäläisen radiosoitonkin ansiosta. Lisäksi näin porukan viime kesänä Raumalla ihan vahingossa ja juutuin oikein kuuntelemaan tuota tarttuvaa menoa. Lavaesiintymisessä näkee, että pojat ovat kiertäneet muutakin kuin tahkoa aina kaukaista Ameriikkaa myöten. Pienenä ihmeenä voidaan pitää sitä, että laulajan ääni kantoi läpi koko setin tiiviistä keikkatahdista huolimatta, sillä kaveri tosiaankin tuppaa huutamaan jokaisessa kipaleessa niin, että normaali-ihmisen äänijänteet vaatisivat vähintään kuukauden levon. Saksalainen yleisö ei ehkä ottanut DE:n tarjoamaa herkkua täysin omakseen, joskin lavan etuosaan kerääntyneet fanit antoivat kaikkensa. Mainion keikan pojat kuitenkin vetivät, erityishuomio pitää antaa rumpali Mikko Hakilalle, joka paiskoi menemään todella vakuuttavasti. Myös kitaristi Jussi Ylikoski johti porukkaa vahvalla ammattitaidolla. Seuraavan kerran kohtaan Disco Ensemblen näillä näkymin Rovaniemen Simerockissa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Sunnuntaina tuli katsottua oikeastaan vain yksi bändi DE:n lisäksi. Koko festarin ajan jatkunut huono sää vähän haittasi meininkiä, ei tässä iässä enää viitsi seistä sateessa, jollei kyseessä ole taatusti hyvä porukka. Illan päätti kuitenkin legendaarinen Dog eat dog, joka täytyi nähdä vain siitä syystä, että bändin hitti No fronts oli jotenkin kova juttu aikoinaan -90-luvulla. Jotenkin arvelin että tämä ralli kuullaan setin lopussa, enkä ollut väärässä. Tämän vuoksi jouduimme seisoskelemaan läpi koko setin, joka oli melkoista Ameriikkaa. Punk- ja rap-elementtejä sotkeva poppoo ei oikein tehnyt vaikutusta äärimmäisen taitavaa perkussionistia lukuunottamatta. Liikaa höpötystä ja jauhamista, yleisön kosiskelua ja Bockum-huutelua. Edes tuo No fronts ei sitten nostanut yhtyeen arvosanaa kovin korkealle. Pitkälle on tultu kultaiselta -90-luvulta...

Seppo Räty on tehnyt mielipiteensä Saksasta harvinaisen selväksi ja miehen kommenttiin on kenties helppokin yhtyä monelta osin. Kuulemma varsinkin jos on itse asunut maassa. Tosiasiahan kuitenkin on, että kun lomareissuista puhutaan, tekevät yleensä ihmiset matkasta hyvän tai huonon. Onneksi meikäläisen ei tarvinnut olla tekemisissä kuin erinoimaisen hyvien tyyppien kanssa, joten matka oli vähintäänkin onnistunut. Lisäksi Saksassa on joitakin miellyttäviä asioita, kuten monet Bäckereit, joista voi ostaa erilaisia eväsleipiä ohi kulkiessaan, sekä viihtyisät kahvilat. Saksa on mielestäni hyvinkin vierailun arvoinen maa, ei sinne ny sentään asuun tartte jäädä.