2006

Road trip ja Dame
2006 >>

Lauantaina 30.9. starttasi Aittalahdenkadun kaksikko puolilta päivin kumijalan ja suuntasi kohti Jyväskylää. Aikeena Alakerran Lassella ja minulla oli navigoida perille mutkaisia sivuteitä pitkin ja tiukan paikan tullen valitsimme reitin paikkakuntien eriskummallisten nimien perusteella. Näistä Ämmätsä ja Harmoinen lämmittivät mieliä ehkä eniten. Ajelimme joitakin kerta kaikkiaan uskomattoman hienoja sivuteitä, joita körötellessä ei aika todellakaan käynyt pitkäksi. Idyllistä maisemaa ja sympaattisia pikkukyliä osui matkan varrelle riittämiin. Jyväskyläänkin löydettiin ilman ongelmia ja leppoisan joutenolon jälkeen päästiin itse asiaan, eli Lutakon legendaariseen rock-luolaan. Illan lämppäribändeinä olivat suomeksi laulavat tyttötrio Kamala ja miehinen nelikko nimeltä Kiro. Edellinen soitti raskasta metallia, johon laulajanaikkosen melko tymäkkä laulu sopi oikeastaan varsin hyvin. Koko bändin uskottavuus tiivistyikin oikeastaan laulaja-kitaristiin, sillä rytmiryhmä kompasteli ajoittain joko esiintymisessä tai soitossa. Hauska yllätys oli lämmin tuulahdus nuoruusvuosilta, Sepulturan Chaos A.D., jonka bändi klaarasi vähintään kelvollisesti. Kiro soitti melodista metallia osaavalla otteella, mutta kriittiseen, kädet puuskassa rock-poliisien lailla seisoneeseen vammalalaiskaksikkoon tämäkään ryhmä ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Laulaja muuten muistutti jollain tapaa YUP:n Jarkko Martikaista, ehkei vähiten ääneltään.

I'm coming to take you away hi hii, ha haa...

Tämän psykedeelisen rallatuksen (en muista missä olen kappaleen alunperin kuullut tai kuka sen esittää) soidessa nousi illan pääesiintyjä Dame lavalle. Aloituskappale I can't sleep in a tour bus potki heti vakuuttavasti ja sama vahva linja jatkui läpi koko keikan. Damen valovoimaisin tähti on tietysti Tiktak -tyttöbändistä tuttu kitaristi/laulaja Emppu, jonka lavakarisma on hioutunut vuosien varrella hyvään kuntoon. Soolokitaraa käsittelee velhon lailla Masi, joka vaikuttaa myös Feiled nimisessä kokoonpanossa ja soittaa muiden instrumenttien ohella fagottia. Kannujen takana paiskoo menemään jossain Diablossakin tykittävä Heikki. Bassoa soittaa Vammalan oma pienisuurimies Antti, joka tosin on nykyään helsinkiläistynyt. Antin kanssa on tullut treenattua painijuttujakin tämän vielä majaillessa Turussa, sillä mies on treenannut BJJ:a sekä Turussa että Helsingissä. Antti tunnetaan laajalti myös Portrait of Johnin kosketinsoittajana (urkurina), jossa itse soitan bassoa (toiminta tosin on ollut jo pitkään hyvin hiljaista) sekä UAVO:sta, jossa mies soittaa ja laulaa mitä vain. Hän on tehtaillut myös kieroa materiaalia Sigurd Lapveteläisen alter egoon verhoutuneena ja tätä tuotantoa ollaan kuultu myös Taekwon-Don SM-kisoissa Vammalassa ja Ylöjärvellä La Attraction Turistica -kappaleen saatellessa erään kilpailijan kehään. Antti ja Masi olivat aikoinaan kämppiksiä Turussa ja miesten muodostama kahden kahelin Aninkaistenkadun nuori uusi sinfonia -kokoonpano tehtaili erinäisiä klassisen musiikin timantteja, joita kukaan tuskin on kuitenkaan koskaan päässyt/joutunut kuulemaan. Dame rytisteli läpi koko So was it worth dying? -esikoisalbumin tuotannon hyvinkin tiukalla otteella. Tällä levyllä Emppu soittaa itse kaikki soittimet rumpuja lukuun ottamatta. Bändi tarjoili myös neljä uutta rallia, jotka itse asiassa olivat koko setin parasta antia. Liekö sitten poikien liittymisellä bändiin ollut vaikutusta, mutta ainakin nämä uutukaiset jyräsivät yli kuin Paul Germain parhaina vuosinaan. Huudosta päätellen en ollut ainoa kuulija, joka oli tätä mieltä. Kaiken kaikkiaan Dame näytti nauttivan lavalla olosta ja soitto kulki kuten kunnon osaajilta sopii odottaakin. Erikoista oli ehkä se, että Empun ääni oli hieman flunssainen ja hän paikkaili joitakin korkeita ääniä death metal -murahtelulla. Toisaalta tämä meni hyvän live-fiiliksen piikkiin, mutta liikaa käytettynä mikä tahansa tehokeino tietysti menettää teränsä. Viimeisen biisin jälkeen vaihdettiin muutama sana Antin ja Masin kanssa ja pyörähdettiin Jyväskylän keskustassa, josta päällimmäisenä jäi mieleen laadukas hodari chilillä ja kuivatulla sipulilla maustettuna. Sitten yöpuulle ja sunnuntaina hyvin levänneenä paluumatkalle.

 

Kekkonen ja muita kummallisuuksia

Paluumatka ei maisemallisesti tarjonnut yhtä suuria elämyksiä kuin menomatka, mutta paljon ei tarvinnut Alakerran Lassen Saabin tälläkään kertaa isoilla teillä puskea. Hienoin nähtävyys oli ehkä Murolen kanava ja erikoisin paikka Kekkonen. Siellä on muuten myös Kekkosen koulu. Kartanlukijan pienen lipsahduksen vuoksi jouduimme köröttelemään viimeiset 50 kilometriä turhankin tuttua tietä Nokian kautta Vammalaan, mutta eipä tämä juuri haitannut. Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin piristävä pikku tempaus alkavaan syksyn harmauteen, ja vastaavia täytyy kehitellä tulevaisuudessakin tympääntymisen poissapitämiseksi. Kiitoksia vielä kaikille osallisena tahtomattaan tai tarkoituksella olleille tahoille: A2:lle, Jussille, Sigurdille ja Damelle, managereiksi luulleille, labiilille kiiruhtajalle, sympaattisille pikkukylille sekä mutkaisille sivuteille. Rok!